Kategoriat
Helsingin Sanomat

Kesken viikon

Jatkamme aikaisemman aiheen parissa, eli keskiviikon ensimmäinen erhe on sarjasta luin lehdestä, luin internetistä. Tällä kertaa kuitenkin hieman muunneltuna. Nerokas yhdistelmä, jossa juttu perustuu toisen lehden uutiseen siitä, mitä internetissä oli.

Juovuksissa turnaukseen saapuneen snookerpelaajan toilailut oli tuotava suomalaistenkin tietoisuuteen. Omaa toimituksellista kulmaa pyrittiin lisäämään etsimällä alkuperäisessä jutussa lainattua Twitter-viestiä, siinä kuitenkaan onnistumatta.

Syy löytämättömyyteen ei johtunut viestin olemattomuudesta. Varsinaisesti hartiavoimin sitä ei tarvinnut etsiä, mutta tähän tuottamaani ilmaiseen lehdistöavustamiseen tietysti tuhrautui taas aikaa. En edes tiedä julkaistaanko näitä juttuja paperiversiossa, mutta oikeampi lähestymistapa olisi odottaa niiden mahdollista julkaisua ennen oikaisupyynnön lähettämistä. Blogin tarkoitus ei ole tarjota vastikkeetonta oikoluku- ja faktantarkistuspalvelua kaupalliselle medialle.

Juttu oikaistiin kahdeksassa minuutissa pyynnöstä. Siitä suuri kiitos.

Oikaisu 9.3.2022 kello 19.10: Jutussa mainittiin aiemmin virheellisesti, että Robert Milkins olisi poistanut twiittinsä. Näin ei ole ja se on nyt julkaistu myös tässä jutussa.

Helsingin Sanomat 9.3.2022

Toisessa erheessä oli jätetty tarkempi selvitys tekemättä Ed Sheeranin oikeusjuttujen määrästä.

Lisäksi Sheeran on haastettu kahdesti oikeuteen Marvin Gayen Let’s Get It On -kappaleen väitetystä plagioinnista Thinking Out Loud -kappaleeseen.

Helsingin Sanomat 9.3.2022

Useampaa lähdettä tutkimalla päädyin itse tulokseen vähintään kolme. Todellisuudessahan näitä voi olla tukku siihen vielä päälle, ja järkevämpää olisi laskea oikeuteen päätyneitä juttuja, eikä sinne haastamisia. Juttuhan voidaan heivata oikeudesta perusteettomana. Sheeranin puolustukseksi on sanottava, että plagiointi on ihailun korkein muoto (plagioitu lausahdus).

Tässä tapauksessa oikaisu antaa vielä odottaa itseään. Pari muutakin korjausta siellä on vielä jonossa, mutta nekin varmasti käsitellään aikanaan.

Lisäys 10.3.: Helsingin Sanomat oikaisi juttua pyynnöstäni.

Oikaisu 10.3. klo 9:22. Korjattu Thinking Out Loud -kappaleesta nostettujen oikeusjuttujen määrä. Niitä on kolme eikä vain kaksi kuten jutussa aiemmin virheellisesti väitettiin.

Helsingin Sanomat 10.3.2022

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *